Yhdistyksen esittely

Yhdistyksen esittely

Oulun manga- ja animekerho OMAKE ry on vuonna 2002 perustettu voittoa tavoittelematon rekisteröity yhdistys. OMAKE pyrkii levittämään ja tukemaan japanilaisen animaation sekä sarjakuvan harrastamista Suomessa. Toimintamme keskittyy Pohjois-Suomeen ja erityisesti Oulun seudulle. Näkyvintä osaa toiminnasta edustavat erilaiset tapahtumat, kuten jäsentapaamiset, videoillat, seminaarit sekä saunaillat. Tutustu myös meidän tiedotuskanaviin.

Oulussa di­ga­taan ja­pa­ni­lais­ku­via - - Lasten piirretyistä aikuiseen makuun” — Sanomalehti Kaleva, 2005

Jäseneksi

🤝Miten voin liittyä?

Jäseneksi voi liittyä täyttämällä jäsenhakemuksen, palauttamalla lomakkeen kerhon jäsenvastaavalle ja maksamalla viiden euron suuruisen (5€) liittymismaksun sekä viiden euron (5€) vuosijäsenmaksun kuluvalta vuodelta. Jos jatkat tulevaisuudessa jäsenyyttäsi, liittymismaksua ei tarvitse maksaa uudestaan. Reilua, eikö?

Huomio! Alle 15-vuotiailta vaadimme holhoojan allekirjoituksen jäsenhakemukseen. Tässä tapauksessa hakemus kannattaa täyttää jo ennen OMAKE:n tapahtumaan saapumista. Mikäli et voi jostain syystä tulostaa lomaketta, voit saada sellaisen hallituksen jäseneltä OMAKEn tapahtumissa.

Jäsenmaksun voi maksaa käteisellä OMAKE:n jäsenvastaavalle tai muulle hallituslaiselle.

Käteismaksu hoituu näppärimmin jossain OMAKE:n tapahtumassa, kuten jäsentapaamisessa tai videoilloissa.

Kannatusjäsen
Kannatusjäsen on OMAKE ry:n taloudellista toimintaa tukeva henkilö tai yhteisö, jonka etuudet ja jäsenyyden kesto on sama kuin muilla jäsenillä. Vuosijäsenmaksu on kannatusjäseniltä 20 €, jonka lisäksi tulee maksaa 40€ liittymismaksu. Kannatusjäseneksi liittymällä saa loistavan mahdollisuuden kannattaa ja tukea kerhon toimintaa, vaikka olisit muuten estynyt osallistumaan kerhon tapahtumiin.

🔨Hallitusjäsenet

Ari Kivimäki
puheenjohtaja

Hannu Kurtti
varapuheenjohtaja, sihteeri, paikkavastaava

Mauri Olli
tiedottaja

Olavi Hokkanen
taloudenhoitaja, jäsenvastaava, webmasteri

Graafikat: Veli, Anne ja Mareliini

📧Yhteydenotto ja palautteet

Yhteystiedot
S J R C R

💸Kulukorvaushakemus

Täytä kulukorvaushakemus, mikäli sinua on pyydetty maksamaan järjestön tapahtumien yhteydessä toimintaan liittyvään hankinnasta.

omake.txt · Viimeksi muutettu: 12.02.2024 22:49
CC Attribution-Noncommercial-Share Alike 4.0 International